Jiekkevarre, Unelmien täyttymys!


"Seisoin Jäämeren rannalla Norjassa ja katselin maantiekartta kädessä kaukana näkyvää Lyngenin niemimaata. Kartan mukaan alueen korkein vuori oli Jiekkevarre. En ollut varma näinkö sen huipun vai en, mutta sillä hetkellä minulle tuli tunne että sen vuoren huipulle minä jonain päivänä vielä kiipeän.
Vuodet kuluivat ja vuoret unohtuivat. Meni 14 vuotta kunnes olin jälleen Norjassa ja seisoin saman vuonon rannalla katselemassa Jiekkevarrelle päin. Silloin palasi mieleeni nuo 8 vuotiaan pikkupojan ajatukset ja kaipuu vuorille syttyi uudestaan. Kului vain vuosi kun olin jo ensi kertaa Norjassa kiipeilemässä ja 
neljän vuoden kuluttua oli aika lähteä pikkupojan haavetta toteuttamaan!"

Reissun kuvia en ole saanut itselleni skannattavaksi vaikka olen niitä eräältä mukana olleelta jo pari vuotta pyytänyt. "Ei ole aikaa, etsiä" - on lienee ollut syy siihen että kuvat puuttuvat. Tarina on nyt kuvitettu uudemmilla kuvilla. Mikäli alkuperäiset kuvat joskus saan lisään ne tarinaan.

16.02.1997 Pitkä matka perusleiriin
Oli selkeä pakkassää ja ympärillämme loisti auringossa puhtaan valkoiset hanget. Olimme merenrannassa valmiina lähtöön. Edessä oli pitkä päivä sillä tavoiteena oli Blåisen jäätikkö. 1000 korkeuserometrin vaellus, vaellus kohti pikkupojan unelmaa. Retkikuntaamme kuului neljä henkilöä ja aloitimme lumisen raahustuksen ylös laaksoon. Vuorotellen vedimme letkaa ja tamppasimme uraa upottavaan lumeen. Alkumatka vaivaiskoivikossa oli vaikeaa mutta puurajalle 300 metriin päästyämme lumi hieman koveni, tosin välillä oli paikkoja joissa upottavaa lunta oli vielä polveenkin saakka. 550 metrin korkeudessa tajusimme ensi kerran lumen määrän, vieressä oli tuulen kasaamia jopa 5 metriä korkeita penkkoja. Jotenkin olo alkoi tuntumaan pieneksi.

Blåisenin laakso kapeni ja sivuilla nousevat jyrkät seinämät tulivat yhä lähemmäksi. Edessä näkyi jo pystysuora jäätikköseinä joka päättyi kummassakin laidassa pystysuoriin kalliohin. Jos kohteesta ei olisi ennakkotietoa niin moni kiipeilijä kääntyisi tässä vaiheessa ympäri, mutta jäätikön vasemmassa laidassa on katseilta piilossa kapea ja jyrkkä kouru. Kourua pitkin pääsee tämän ylvään jäätikön päälle.

Laakson perällä lumi kovettui ja pääsimme etenemään paikoin lähes kivikovalla pinnalla. Tulimme lopulta kourun alkuun jossa pidimme kunnon tauon.  Kouru pitäisi nousta nopeasti, 200 korkeusmetriä tässä epäilyttävässä kourussa joka keräisi paljon lunta jos ylhäällä sattuisi vyöry. Kourusta ei pääsisi minnekkään karkuun. Kourulla on aluksi leveyttä 20 metriä mutta hyvin pian kuljetaan 4 metriä leveässä kourussa jonka reunoilla kohoaa pystysuorat kalliot. Kuun luomat varjot loihtivat kouruun aavemaisen tunnelman. Pääsimme lopulta jäätikön päälle ja korkeusmittari näytti 1000 metriä. Päätimme kuitenkin jatkaa hieman ylemmäksi ja keskemmälle tätä kapeaa jäätikköä, olisimme keskialueella turvassa mahdollisilta lumivyöryiltä.

1200m ja päätimme pystyttää leirin. Kello oli jo 22.00 mutta edessä oli vielä urakka.
Neljä henkilöä ja 0 telttaa. Lapiota, lumisaha ja materiaalia, sitä riitti. Aloimme tekemään elämämme ensimmäistä iglua - kyllä iglua emme mitään lumiluolaa. Kaivoimme lumeen matalan montun joka määräsi iglun lattiapinta-alan. Sen jälkeen alkoi urakka, sahasimme lumesta suuria kuutioita jotka nostimme paikoilleen. Kun laitoimme paikoillaan olevan lumikuution päälle uuden, vetäisimme kuutioiden välistä sahalla - näin kuutiot kiinnittyivät toisiinsa, suorastaan liimautuivat. Urakka kesti yli 3 tuntia ja klo.00.30 pääsimme kömpimään iglun sisään. Ruokailimme ja aloimme nukkumaan. Jari nukkui ulkona tehden lumeen vain matalan montun. Ulkona mittari näytti -24 astetta, meillä iglussa -5 astetta. Ja mikä parasta sisässä oli täysi hiljaisuus vaikka ulkona tuuli.

Pikainen piirros iglumme rakenteesta.

1320m - 1450m Jyrkkyys railoja täynnä olevassa jäätikkövirrassa.
Sama jyrkkä jäätikkövirta sateliittikuvassa (kesäkuva).

17.02.1997 Unelmien täyttymys!
Nukuimme 4 tuntia suojassa tuulelta ja pakkaselta. Laitoin hyvin päälle ja laskeuduin lyhyeen tunneliin josta pääsi ulos. Siellä oli vastassa pilvetön taivas ja rapsakka pakkassää, -28 astetta! Menin lumessa olevan epämääräisen mötön luokse herättelemään ulkona nukkujaa. Yö oli ulkonakin ollut kuulema lämmin mutta tuulen tuiskuttama lumi oli välillä häirinnyt unta. Teimme aamupalan iglun suojassa ja aamupalan aloitimme nousun kohti huippua.
Ensimmäinen osuutemme oli Blåisenin yläosan kapea jäätikkövirta jonka jyrkkyys oli kiitettävä. Monin paikoin liikuimme köysistöinä lähes puhtaalla jäällä. Paikka oli täynnä railoja ja kiersimme suurimpia, pienemmät ylitimme loikkien ja välillä nousimme kapeita railoja hyväksi käyttäen jyrkännettä ylös. Kaikista jyrkin osuus sattui välille 1300m - 1600m.

Lopulta jäätikkö loiveni mutta eteen ilmestyi yllättävä ongelma. Jäätikön laidasta laitaan ulottui leveä, kymmeniä metrejä syvä railo. Löysimme railon päältä onneksi lumisillan jonka pituus oli lähes 10 metriä. Lupauduin oitis vapaaehtoiseksi ja pian olin ryömimässä tuolla petollisella lumisillalla. Kummallakin puolella oli tyhjyyttä ja kuuntelin pelolla lumen ääniä. Milloin kuuluisi huumaava pamahdus ja lumisilta tippuisi tyhjyyteen? Onneksi pamahdusta ei kuulunut, silta kesti. Tein toiselle puolelle varmistuspaikan lumiankkurista ja silta oli valmis ottamaan vastaan seuraavan kiipeilijän. Ensimmäisenä ylittäjänä olisin heilahtanut köydessä kellon heilurin tavoin syvälle railoon jonka jälkeen olisin joutunut kiipeämään prusik-naruilla köyttä pitkin takaisin ylös lähtöpaikkaan. Nyt ylitysköysi oli ankkuroitu kummastakin päästä jolloin ylittäjä jäisi roikkumaan köyteen ja voisi vetää itsensä silloin toiselle puolelle. Kaikki sujui kuitenkin hyvin ja pian  olimme kaikki leveän railon toisella puolella. Korkeusmittari näytti 1600m. Edessä olisi enää lopun erittäin loiva osuus. Täällä vuoristossa se tuntui lähes tasaiselta sillä edessä oli todellakin 240 korkeusmetriä kahden kilometrin (2km) matkalla. Suomessa kyseessä olisi kohtuullisen jyrkkä ja pitkä laskettelurinne, meistä edessä oli tasainen "tori". Kaikki on suhteellista.

Kiersimme loivasti vasempaan ja kävimme Jieken länsihuipulla 1738m josta jatkoimme kohti edessä näkyvää valtaisaa lumikupolia. Jiekkevarren huippu on kuin Mont Blancin huippu, suuri luminen kupoli. Sitten se pikkupojan haave toteutui 17.02.1997 klo.13.00!

"Tunne huipulla oli epätodellinen, Lyngenin korkein vuori, pikkupojan haave, Jiekkevarre!

Se oli siinä - Jalkojeni alla - Koko helvetin möhkäle!"




Blåisen oikealla, leiri hieman kuvan alapuolella.
Reitti Jiekkevarrelle.
Koko reitin korkeusprofiili.

Reittimme huipulle. Kuva on otettu kesällä, talvella seinämät ovat lähes täysin valkoisia.