2010 Karhutarinoita - Ensimmäinen karhu ilman kojua

Aurinko alkaa laskemaan. Lämmintä vielä +23 astetta!
Olen liikkunut todella paljon karhualueilla metsällä ja marjassa. Silti meni pitkään, etten päässyt karhua näkemään. Jokunen vuosi sitten päätin, että siihen tulee muutos. Ensimmäisen kerran kävin etsimässä karhuja silloisen vaimoni kanssa syksyllä 2009, mutta tuolloin saldoksi jäi vain paljon jälkiä ja jätöksiä ja yksi hyvin epävarma havaintoa jostakin eläimestä? (linkki 2009 tapahtumiin). Seuraava yritys oli toukokuussa 2010. Tuolloin kävimme karhukojulla. Näimmekin todella paljon eri karhuyksilöitä yön aikana ja tästä innostuneena haluni nähdä karhu luonnossa ilma kojun turvaa ja helpoutta eikun kasvoi. Joten toukokuun kojureissun jälkeen meni kuukausi kun olin juhannusyönä Kainuun korpimetsässä.

Auton luokse oli ilmestynyt karhun jäljet.
Iltaruoka ja sitten on aika lähteä koko yöksi metsään.
Saavuin perille ja päätin ensin lähteä tunnin kyttäyslenkille leirin lähellä olevalle suolle. Jossakin suon toisella laidalla oli paljon korppeja joten epäilin siellä olevan jotakin ruokaa niille, missä korppeja siellä petoja. Koetin lähestyä paikkaa mutta se sijaitsi melko avonaisen suon keskellä olevassa metsäsaarakkeessa joten en mennyt perille saakka. Sinne ei olisi päässyt huomaamatta joten lähestyminen olisi ollut turha. Jäin suon laidalle istumaan, varjossa lämpömittari näytti vielä 23 astetta. Hirveästi mäkäräisiä ja hyttysiä + helle + paljon suojaavaa vaatetta = hiki. Oli todella kuuma mutta sille ei voinut mitään. Se vaan kuului tähän harrastukseen, joskus paleltaa joskus on liian kuuma. Pian kuulin selkäni takana liikettä, koetin katsoa metsään mitä siellä oli mutta en nähnyt kohdetta. Jokin siellä liikkui mutta äänistä päätellen se ei ollut hirvi. Äänet katosivat ja lähdin pian itsekin takaisin leiriin,10 metriä ennen leiriä yllätyin sillä tiellä oli tuoreet karhun jäljet! Karhu oli mennyt leirini poikki siis tunnin poissaolon aikana. Nyt alkoi vibat nousemaan!

Ruokailin ja lähdin eväiden kanssa yöksi metsään. Kuljin soilla ja metsissä tuntikausia. Tuoreita karhunjälkiä oli alueella paljon, mutta minkäänlaista eläinhavaintoa en ollut vielä tehnyt. Viimein tuli yön pimein hetki ja päätin oikaista metsikön kautta suuren suon laidalta toiselle suolle. Edessäni näkyi kapea ryteikköalue. Sinne päästyäni tapahtui viimein odotettu. Edestäni noin 10 metrin päästä lähti karhu juoksuun kovan huutamisen saattelemana. Siis karhu huusi, en minä. En nähnyt karhusta vilaustakaan, mutta ääni ja löytämäni jäljet kertoivat asian olevan näin. Harmitus oli valtava! Oliko karhu tulossa minua vastaan? Jos oli, olisin nähnyt sen, jos olisin ollut edes minuutin myöhempään samassa paikassa. Jossiteltavaa riitti, mutta matka jatkui. Nyt oli ainakin todiste siitä että samoissa metsissä liikkui karhu tai karhuja.

Karhu katseli avonaiselle suolla mietteliäänä.
Kello oli yöllä jo puoli kolme, kun saavuin takaisin suuren suon laitaan. Olin jo paluu matkalla kohti leiripaikkaani, muutama kilometri ja yön seikkailu olisi ohi. Pysähdyin 20 metriä ennen avonaista suota pitämään taukoa. Laskin repun maahan ja aloin kaivaa esiin eväitä. Juuri kun sain juomapullon huulilleni, näin jotakin näkökenttäni vasemmalla laidassa. Käänsin katseeni sinne ja siinä se oli! Suuri uroskarhu oli 30 metrin päässä suon laidassa. Se katseli avonaiselle suolle päin ja nuuhki ilmaa.

Laskin juomapullon hiljaa maahan ja kaivoin kameran esiin. Karhu lähti liikkeelle ja se käveli hiljaa edestäni. Oli tyyntä mutta 10 metrin päästäkään en kuullut kävelystä mitään ääntä. Välillä se pysähtyi, nuuhki ilmaa ja jatkoi taas matkaansa. Hieman jännittävä hetki oli tapahtui suoraan edessäni. Karhu katseli avonaiselle suolle ja minä olin sen selän takana. 10 metriä avonaista maastoa erotti meidät toisista, silloin kävi mielessä ajatus; "Entä jos karhu päättää nyt katsoa taakseen?"  Käteni tärisivät, mutta annoin kameran laulaa. Oli yön hämärin hetki ja kohde oli liikkeessä. Sain lopulta saaliksi vain suttuisia haamukuvia. Kyllä niistä karhun muodon erotti mutta laadultaan ne olivat surkeita. Karhu meni ohi ja jatkoi matkaa suon laitaa pitkin kadoten lopulta näkyvistä.
Olin onnesta sekaisin!

Olo oli euforinen ja adrenaliini kohisi suonissa. Saman tien tuli mieleeni uusi ajatus: "Pystyisikö karhua seuraamaan luonnossa?" Ajatus tuntui mahdottomalta mutta päätin yrittää.  Lähdin hiljaa karhun perään. Pian sainkin siihen näkökontaktin, se oli ylittämässä suota. Harmittelin tapahtumaa ja mietin että nyt se katoaisi jonnekin toisen puolen metsiin. Onneni kuitenkin jatkui sillä karhu jäi tutkimaan suon toisen laidan kantoja ja juurakoita. Jouduin kuvaamaan paljon vauhdissa käsivaralta ja karhun liike tallentui lähes kaikkiin kuviin. Nämä kuvat olivat kuitenkin jo hieman parempia kuin edelliset lähikuvat.


Jouduin liikkumaan välillä melko vauhdikkaasti suonlaidan kasvillisuuden seassa ja pidin ihmeenä ettei karhu nähnyt minua. Etäisyys vaihteli 100-300 metrin välillä. Vauhdikas liikkuminen johtui karhun kävelyvauhdista joka on lähes ihmisen hölkkäämistä metsässä! Kuvat tyydyttivät minua sillä nyt pääosaan nousi villin karhun seuraaminen. Yksin keskellä korpea, aivan Venäjän rajalla, se tunne oli huikea!

Suo alkoi kapenemaan joten päätin ottaa riskin. Karhu oli kokoajan risujen seassa, varvikon seassa, puiden takana mutta edessä näkyi suossa heinäinen avonaisempi paikka. Otin todella nopean spurtin ja jätin karhun "taakseni". Vastapuolella suota ei sitten ollutkaan minulle kasvillisuutta jonka suojasta kuvaisin vaan pieni, tuore hakkuuaukko. Siinä tilanteessa ei ehtinyt miettimään vaihtoehtoja vaan oli tehtävä heti päätös. Laitoin kameran jalustalle ja jalusta avonaiselle hakkuuaukolle. Itse kyykistyin jalustan viereen ja odotin. Karhu saapui kuin saapuikin heinäalueelle ja sain pari hieman parempaa kuvaa. Tämä kruunasi kaiken. Mutta sitten yllätyin sillä karhu päätti ylittää suon juuri kohdaltani. En voinut enää perääntyä, siinä kyykin kyntöharjanteen päällä ja karhu käveli suoraan kohti. Iski yön toinen adrenaaliryöppy.


Karhu lähestyi määrätietoisesti ja aloin tuntemaan itseni melko pieneksi. Otin kuitenkin kuvia ja päätin katsoa kohtaamistilanteen loppuun saakka. Karhu pysähtyi ja tuijotti. Nyt se oli nähnyt minut mutta oli epävarma siitä kuka häntä tuijottaa? Aika pysähtyi - tuijotus oli itsevarma, sen katse oli täynnä voimaa! En edes miettinyt tapahtumien kulkua jos se päättäisi tulla "moikkaamaan".


Lopulta se hölkkäsi hiljaa sivuun ja katosi näreikköön. Yllätyin kuitenkin sen valinnasta sillä se tuli samalle puolelle suota kuin minä. Aukon toisella laidalla oli muutama kuusi ja nuorta koivikkoa, päättelin sen jääneen sinne. Siirryinkin aukon takana olevalle tienpätkälle ja lähdin hiljaa kulkemaan kohti karhun oletettua pakopaikkaa. Tiellä kulkiessa näin karhun, se oli aivan kohdallani, yläruumis kiven päällä ja se haisteli ilmaa. Päätin jatkaa samaa vauhtia hiljaa ohi, nyt oli parempi unohtaa kuvaaminen ja jättää karhu rauhaan.

Saavuin hieman isommalle metsätielle ja katsoin kelloa. Ajantaju oli tyystin kadonnut sillä olin seurannut karhua yli tunnin. Valokuvista tarkastin ajaksi 63 minuuttia! Lähdin kävelemään tietä pitkin kohti leiriä. Nyt oli tavoite saavutettu, mukana oli ollut onnea säkkikaupalla. Takana oli sellainen tapahtuma että en millään usko enää koskaan kokevani vastaavaa. Voitte kuvitella sitä upeaa fiilistä mikä leiriin palatessa oli, aurinko teki nousuaan, ympärillä oli todellista erämaata ja takana huikea luontokokemus. Meni tovi nuotiolla istuen ja kahvia juoden ennen kuin uni saapui.