30.01.2016 Suurpetoja Porkkalanniemessä

Tiet tulvivat.
Kävin kolme viimeisintä Porkkalanniemen reissua itselleni uudella alueella ja nyt päätin palata tutulle alueelle. Viimeisin reissu tänne tuotti bongaukseltaan nolla saldollisen reissun, ensi kertaa Porkkalan alueella. Otinkin nyt haasteeksi löytää eläimiä, päästä edes näkemään jotain.

Perille ajaessa kävi selväksi että muutamaan päivään sulanut 30cm lumikerros oli saanut alavat paikat tulvimaan, samoin tiet. Onneksi perillä liikkuisin pääasiassa kuivissa kangasmetsissä joissa vesi ei menoa haittaisi. Alkuvuosi on yleensäkin huonoa bongausaikaa mutta parasta on että pääsee luontoon edes hengähtämään.

Tällä kerralla peurat olivat erittäin arkoja, usein peura jää hieman katselemaan kauempaa tilannetta mutta nyt kaikki peurat juoksivat vauhkona karkuun. Yhdessä paikassa oli onnea ja pääsin sen verran yllättämään että sain nopealla laukauksella pari kuvaa upeista sarvipäistä.




Luulin hirvien kadonneen talveksi tältä alueelta mutta lumijäljistä päätellen niitä alueella on. Ylitin pian tutun niityn ja lähdin nousemaan jyrkkää rinnettä mäen päälle. Katselin jälkiä lumessa, peuran jälkiä oli todella paljon ja sitten se oli edessäni - suden jälkijana! Susi oli seurannut peuraa ja nyt minä seurasin näitä jälkiä. 100 metriä täydellisiä jälkiä, jälkiä joista ei voinut erehtyä. Sitten ne kaartoivat ja lähtivät takaisin alas. Oli upea tunne, se susi on siis vieläkin tällä alueella. Näin viimeksi saman suden jäljet mudassa 5.6.2015 ja se paikka oli noin 400 metriä pohjoisemmassa. Otin yhteyttä myös suurpetoyhdysmieheen ja jäljet olivat selvät joten tieto niistä lähti eteenpäin. Sain myös kuulla että lähellä on suden tappama peura, tarkemmin hyvin lähellä minun vakio leiripaikkaani.

Päivä alkoi lopulta hämärtymään ja lähdin mahdollisen hirvipaikan kautta kohti autoa. Pian näinkin kun hirvi pomppasi makuulta pystyyn ja juoksi lyhyen mtakan jääden puun taakse katselemaan tulijaa. Pääsin lähestymään kuvausetäisyydelle ja sain muutaman kuvan sen päästä. Lopulta hirvi otti hatkat ja lähti juosta jolkottelemaan pusikkoon. Minulla välähti ja lähdin juoksemaan täysillä perään. Paikalla kävi todella kova, lähes myrkyisä tuuli ja se oli hirvestä minuun päin. 200 metrin juoksun jälkeen pusikko loppui ja saavuin auraamattomalle hiekkatielle. Hirvi seisoi tiellä ja minä pääsin 30 metristä nappaamaan muutaman kuvan. Paikalla oli kuitenkin paljon pientä puustoa joten hirvestä oli aina joku paikka puiden takana. Pian se lähti nousemaan toisella puolella olevalle mäelle ja katosi metsikköön.

Olin tyytyväinen retkeeni, sää oli upea, tuli mieleen lämmin kevätpäivä. Pääsin sentään näkemään peuroja ja jopa hirven. Kaiken kruunasi tuoreet noin 3 tunnin ikäiset sudenjäljet.