2005 Blåisenin laakso, Norja - Syksyinen retki vuorille.

Perille saavuttu Vitz T Sport Turbo jää tien varteen odottamaan paluutamme.

Vuoden 2005 neljännen vuoristomatkan päätin ottaa retkeilyn kannalta. 
Kohteeksi valikoitui tutuksi käynyt Blåisenin laakso, Lyngenin niemimaa länsipuolella. 

Nousu alkoi pilvipoutaisessa säässä, vaikka ylhäällä vuorilla näyttikin satavan lunta. Kivikkoista nousua raikkaassa syyskelissä. Emme pitäneet mitään kiirettä, sillä tarkoitus oli nousta merenrannasta vain 450 metrin korkeuteen ja nukkua siellä päivällä "yöunet". Oikeat yöunet kun olivat jääneet väliin yöllä tapahtuneen ajon vuoksi.

Sami ihailee leirissä takana kohoavaa Holmbukttindiä.
Jiekkevarrelta alas tuleva jäätikkövirta, Blåisen.



Nukuimme leirissä muutaman tunnin ja aloitimme alkuillasta nousun kohti Blåisenin jäätikköä. Tarkoitus oli käydä katselemassa tätä upeaa jäätikkövirtaa lähempää ja koettaa nousta myös sen päälle. Nousu oli taas kovin kivikkoista ja hidasta. Lumiraja näytti olevan 1000 metrissä. Todella korkealla siis ja syy siihen oli vuoden lumettomin aika. Jäätikköä lähestyttäessä kuulimme vain alas tippuvien kivien ääniä, itse jäätikkö lepäsi hiljaa paikoillaan.

Saavuimme jäätikön vasempaan laitaan josta menisi minulle jo tutuksi käynyt kouru ylös jäätikön päälle. Nyt tuo kouru oli lumeton ja sen pohjalla virtasi puro. Jyrkkä, paikoin lähes kalliokiipeilyä sisältävä nousu oli hidasta. Lopulta eteen tuli valtava kivenlohkare, jonka alaosaan oli jäänyt pieni aukko. Se aukko oli ainoa tie jatkaa matkaa ylös joten koetin punnertaa reiästä itseni ylös, reiästä alas virtaava puro tosin tuotti ongelmia. Koetin monta kertaa eri tekniikoilla kunnes totesimme että ylös pääsee, mutta vesi virtaa pakosta hihoista takin sisään. Niin märäksi emme kuitenkaan halunneet kastua, joten palasimme kourun alapäähän.

Kourun vieressä nousu ei ollut juuri sen helpompaa. Varsinkaan ilman varmistusvälineitä.

Kourun vierellä kohosi korkeat kallioseinämät joista pääsisi ylös varmistusvälineitä käyttäen, mutta me emme ottaneet niitä tälle reissulle mukaan sillä reissulla ei ollut tarkoitus hipaistakkaan jyrkkää kallioseinää. Nyt kuitenkin kiipesimme jyrkännettä ylös. Pääsimme lopulta ensimmäiselle hyllylle, mutta reitti jyrkkeni ja nousu näytti loppuvan. Istuimme välipalalle ja alkoi uusi miettiminen; "Mistä pääsemme alas?" Emme voineet laskeutua äskeistä reittiä sen jyrkkyyden vuoksi joten oli pakko löytää hieman loivempi paikka laskeutumiseen.

Sami mietti joudummeko tosiaankin nousemaan pakolla seuraavan seinän ylös ja kiertämään jäätikön kautta, jostakin helvetin kuusesta takaisin leiriin? Heitin hakkuni kalliolta alas ja sanoin; "Toi pitää hakee ennen jäätikölle menoa!" Sami nauroi. Päätettiin että minä aloitan kokemuksesta johtuen reitin etsinnän joten siirryin kalliolla sivusuunnassa ja kokeilin useita paikkoja. Lopulta löytyi kohta josta juuri ja juuri pääsimme pakittamalla alas. Olimme alhaalla hakkuni ääressä hyvin helpottuneita, oli siinä Samillekkin mieleenpainuva elämän ensimmäinen vuoristokokemus!

Näkymä leiristä vuonolle.
Sami lähestyy jäätikköä.

Palasimme leiriin syömään ja nukkumaan. Päivärytmi oli jo sekaisin, joten oli aivan sama millaiset unet ja milloin ottaisi. Nukuimme kolme tuntia ja lähdimme tällä kertaa lyhyelle retkelle Holmbukttindin taakse. Nousu oli taas suunnatonta kivikkoa, irtonaisia lohkareita joilla taiteilu vei voimia. Nousimme kuitenkin helposti ylhäällä laaksossa sijaitsevalle jäätikölle. Huomasimme myös että yli 1000 metrin korkeudessa sijaitsevan jäätikön päälle oli paikoin kertynyt jo 30cm uutta lunta. Seikkailimme tovin jäätiköllä nauttien mahtavasta syyspäivästä. Leiriin paluuseen kului sitten tovi aikaa, kiitos jyrkän kivikkoisen paluureitin.

Amir jäätiköllä.
Lohduton näky kohti leiriä. Tämä käy liikunnasta!

Toteutimme vielä yhden nousun laakson toisella laidalla sijaitsevalle Kristianstindille. Sieltä ihailimme Jiekkevarren massiivia ja edellisten reittien linjauksia. Nukuimme laaksossa vielä yön jonka jälkeen siirryimme ulkosaaristoon kalastuksen pariin. Kalastusta jatkettiin myös Suomen Lapissa, jossa illan pimeydessä raikui myös kirosanat.

Tapahtumaketju Lapissa meni suunnilleen näin:
Olin käynyt eräällä joella aikaisemminkin kalassa ja joki oli osoittautunut kohtuullisen hyväksi taimenpaikaksi. Pystytimme leirin joen varteen ja siirryimme illan jo hämärtyessä joen varteen kalaan. Heittelimme jonkin aikaa mutta joki näytti kuolleelta, tänään ei saataisi kalaa iltapalaksi.

Muutin taas kerran paikkaani ja sanoin Samille: "Katso tästä lähtee heitto ja naps, kiinni on!" Heitin kymmenmetriä leveän joen toiseen laitaan ja samalla virveli taipui! Kiinni oli ja ISO! Yö alkoi jo pimenemään ja näimme heti iskun jälkeen valtavan pyrstön, ensimmäiset kommenttimme liittyivät yli 10 kilon haukeen, mutta muuttuivat hyvin pian. Vieheeseen oli käynyt kiinni reilusti yli 10 kiloinen lohi! Se jurrasi hiljaa ja tuli kohtuullisen helposti meidän puolelle jokea.

Mietimme millä saamme sen ylös? Joen rannat oliva syvät, jo 20cm päässä oli 50cm vettä. Mikäli ranta olisi hieman loivempi olisimme saaneet kalan pyrstöstä vetämällä rantaan, se ui nimittäin 40cm päässä rannasta, aivan jalkojemme juuressa! Sami otti haavin ja koetti, lopputulos oli, että edes pyrstö ei sopinut haaviin. Muutimme painoarvion reilusti yli 15 kiloon! Sydämeni jyskytti ja homma tuntui toivottomalta, jatkossa tällaisessa paikassa ainoa hyvä nostoväline olisi iskukoukku. Kala olisi jo rannalla.

Lopulta lohi tympiintyi, se lähti vetämään tasaisesti rantaa pitkin ylävirtaan. Heiniä ja kovaa vetoa - virveli oikeni! Se jatkoi matkaansa viehe suussa, harmi. Tuollainen vonkale olisi voinut mielummin päästä vapauteen ilman suupielessä roikkuvaa Rapalaa. Hirvittäin kiroilun kera poistuimme joelta kohti leiriä. Mietimme että kun kerromme tästä reissun jälkeen kavereille niin tämä menee varmaan kalavaleen piikkiin. Olisi ollut hienoa nostaa moinen kala rannalle ja napata muutama valokuva muistoksi.

Mutta eipä mennyt pojilla pimeä iltakaan putkeen. Korkkasimme oluet ja päätimme tehdä makkaranuotion. Märkää, jäätynyttä puuta riitti, mutta millä tuli? Tikut ja paperi ei auttanut. Vaivaiskoivikosta ei paljoa kaarnaa ja kuivaa risua löytynyt. Pelastus? - menossa oli viimeinen retki-ilta joten monipolttoainekeittimeni bensiini jouti polttaa nuotiossa. Kaadoimme risujen päälle litran bensaa ja tikkua perään. Nuotio roihahti hienosti liekkiin ja virittelimme makkaroita tikkuihin. Minuutti kului ja jäljellä oli vain hieman savuava risukasa, missään ei ollut edes kipinää. Lopputulos oli että siirryimme autoon istumaan, kuuntelimme musiikkia, kertasimme päivän tapahtumia, söimme kylmää makkaraa ja korkkasimme oluen, ehkä toisenkin.
Aamulla heräsimme lähes 10 asteen pakkasessa ja ilman keittimen polttoainetta purimme leirin ja ajoimme kymmeniä kilometrejä aamupalalle, lähimmälle huoltoasemalle.


Vasen - reitti jota nousin ilman köysiä 2005 kesäkuussa. Keskellä - tämän päivän seikkailureitti. Oikea -  eräänä talvena noustu reitti Holmbukttindille.
Blåisenin jäätikkö ja sen vasemmassa laidassa kouru jota yritimme ylös.
Sami kalassa.
Viimeinen reissu aamu jossakin Suomen Lapissa. Toyota Yaris T-Sport Turbo, 500kpl maailmassa.