29-31.7.2016 Upea karhukausi päätökseen!


Oli aika lähteä kauden viimeiselle suurpetoretkelle ja taas retki suuntautui kohti venäjän rajaa.
Mukana oli ystäväni Veikko jonka haave, nähdä karhu luonnossa oli vielä toteutumatta.
Perillä ajelimme osin umpeen kasvaneen metsäautotien päähän jossa autosta noustessa oli vastassa ensimmäinen yllätys. Hopean värinen autoni oli heinikkoisella ja risukkoisella tiellä toiminut muurahaisimurina. Katto oli täynnä lentomuurahaisia ja ilmassa oli usean metrin korkeuteen todellinen murkkuhurrikaani. Siinä katon päällä ne lensivät kierrettä kuin nousevassa ilmavirtauksessa olevat kotkat.

Suurpetojako?
Mutta mitä tässä tapahtuu? Veikko ja mun puhelin.

Tavaroita pakatessa muuraiset eivät häirinneet ja hyttysiä oli normaalia vähemmän mutta ampiaiset olivat täälläkin ärhäkällä tuulella. Alkutoimien jälkeen heitimme reput selkään ja suuntasimme metsään. Tarkoitus oli kävellä 2-3 kilometriä ennen ensimmäistä kyttäyspaikkaa. Ilman lämpötila oli seitsemän jälkeen +23 astetta, joten hyttyssuojana ja naamiointina toimivan takin sisässä tuli kuuma.
Puolessa välissä pysähdyimme tauolle. Oli aika kuivatella selkää ja katsoa kartasta tarkka sijainti.

Matka ensimmäiseen kyttäyspaikkaan tuntui jotenkin pitkältä. Vaikuttikohan hieman väsyneeseen oloon aamun aikainen herätys (klo.04.00) ja yli 700 kilometrin ajo? Perillä viritimme naamioverkon jonka taakse asetuimme piiloon. Ajattelin katsoa puhelimesta kellon ajan mutta en löytänyt puhelinta. Tutkin jokaisen taskun ja lokeron, kunnes mieleeni tuli puolen matkan taukopaikka. Puhelin olisi siis yli kilometrin päässä meistä! Onneksi ei satanut. Halusin vielä varmistaa asian ja paikallistin sen Veikon puhelimella taukopaikan suolle. Tuli heti rauhallisempi olo kun oli 100% varma puhelimen sijainnista. Bongailu voi siis jatkua entiseen tapaan.
Metsä oli todella hiljainen mutta pian pääsin näkemään ahman tumman selän! Se jolkotteli läheisen kumpareen takana ja havainnoksi jäi muutaman sekunnin näkymä ahman yläosasta. Odotimme tulisiko ahma samaa reittiä pian takaisin mutta hiljaisuus jatkui. Oli aika vaihtaa paikkaa. Liikuimme noin 500 metrin säteellä ensimmäisestä kyttäyspaikasta ja löysimme alueelta melko paljon tuoreita karhun jälkiä, mutta missään emme nähneet jälkien tekijöitä. Alueella oli liikkunut useita karhuja ja seassa oli myös yhden pennun jäljet.

Ilta alkoi hämärtymään ja siirryimme hieman avonaisempaan metsään. Alkoi suorastaan pimenemään. Jonkin ajan kuluttua kuulimme mäen päältä tömähdyksen ja sieltä ilmestyi harvaan metsikköön suuri karhu. Kokeilin heti kuvaamista mutta sekunnissa tiesin että yritystä oli turha jatkaa, oli jo liian pimeää. Karhu jatkoi kävelyään ja se näytti hämärässä metsässä vain mustalta karhulta. Mitään yksityiskohtaa emme karhusta erottaneet, se oli vain karhun selkeät ääriviivat ja ihan kuin joku lapsi olisi värittänyt sen kirjassaan kauttaaltaan mustaksi. Saimme kuitenkin ihailla tuota nopeaa kävelyä satojen metrien matkan. Kokemus oli upea ja nyt Veikkokin avasi karhutilinsä. Harmittelimme hieman pimeyttä sillä 30 minuuttia aikaisemmin olisimme saaneet siitä vielä hienoja valokuvia, kenties aivan parhaita kuvia mitä olen luonnossa karhuista kuvannut. Mutta käänsimme ajatuksen pian toisin päin. Näimme sentään karhun ja tästä on taas Veikonkin hyvä tavoitetta muuttaa - nähdä karhu paremmassa valaistuksessa.

Jatkoimme vielä vähän aikaa karhujen etsintää ja lopulta aloitimme yön pimeimpään aikaan paluun autolle. Silmät olivat tottuneet pimeyteen niin hyvin että pystyimme vielä liikkumaan ilman otsalamppuja. Ensin suunnistin ilman karttaa suon taukopaikalle, siellä jossakin oli puhelimeni. Etsimme mutta emme löytäneet joten pyysin taas Veikolta puhelimen lainaan ja soitin Microsoft tilin kautta puhelimella äänimerkin. Puhelin oli äänettömällä niin normaali soittaminen ei olisi paljoa auttanut. Löysimme nyt puhelimen helposti, olimme olleet 6 metriä sivussa oikeasta taukopaikasta. Onnistuneen pelastusretken jälkeen suuntasimme autolle leirin pystytykseen. Ennen nukkumaan menoa paistoimme nuotiolla makkaraa ja ihailimme viereisen lammen aavemaista sumua. Nukkumaan kävin 24 tunnin valvomisen jälkeen, klo.04.00.

Upeita on yölliset maisemat.

Minä nuotiolla.
Heräsimme aamulla helvetinmoiseen kuumuuteen. Vaikka teltta oli osin puiden varjossa nousi lämpötila teltan sisässä nopeasti. Oli pakko nousta aamupalalle superpitkien viiden tunnin yöunien jälkeen. Päivällä kävimme tutkimassa jälkiä eräällä minulle tutulla karhupolulla ja jälkiä riitti. Polkua pitkin oli kulkenut kymmeniä karhuja. Päätimme lähteä seuraamaan polkua mutta toisen hiekkatien ylityksessä hämmästyin sillä tuoreet jäljet loppuivat. Minne karhut nykyään menivät sillä kaikki tuoreet jäljet olivat kadonneet polulta parin sadan metrin matkalla. Karttaa tutkien vaihtoehtoja ei ollut kuin läheinen vaara jossa on mustikkaa tai sitten ne kiersivät leiriämme kohti. Päivän aikana emme löytäneet kumpaankaan vaihtoehtoon vakuuttavia todisteita joten jälkien päättyminen jäi arvoitukseksi.
Kävimme päivällä myös katsomassa läheistä ketunpesää ja se näytti olevan aktiivinen. Kettu oli aivan lähiaikoina puhdistanut pesänkolonsa pohjan.

Iltapäivällä ketunpesällä.
Muutama karhu on siitäkin mennyt!
Ilta kierrettiin taas metsissä ja leiriin palattiin tällä kertaa puolilta öin. Koko illan saldo oli muutama korppi ja karhun jälkiä. Poislähtö päivänä pääsimme vielä kuvaamaan hirven. Itärajan karhuretkillä olen nähnyt jonkin verran tuoreita hirven jälkiä mutta tämä oli vasta ensimmäinen näkemäni hirvi. Tuntuukin erikoiselta että tänäkin vuonna näin ilman kojua 4 kertaa karhun ja 4 kertaa ahman mutta vain yhden kerran hirven.

Suurpetokausi 2016 oli todella hieno!
4 retkeä ja jokaisella retkellä näin karhun. Lisäksi edellisen kuuden vuoden 2 ahma havaintoa sai seurakseen tänä vuonna 4 uutta havaintoa! Kausi oli siis huikaisevan hieno!

Tässä vaiheessa tulee pakostakin miettineeksi myös tulevaa kautta 2017.
En usko että se menee näin hyvin. Tosin olen erittäin tyytyväinen jo yhteenkin bongattuun karhuun ja toisaalta mitä odotinkaan menneeltä kaudelta? Yhtä karhua.

Viimeisen päivän hirvi.