2016 Paluu hyviin vuosiin - Onnistuneita retkiä

Odotin kesää toiveikkaana, sillä havaintojen määrä ei voinut edellisestä vuodesta enää vähentyä.
Palasin tutulle karhukojulle ja kuvasin parhaat kojukuvani. Tosin kyseessä oli vasta toinen käyntini kojulla niin ei se paremmalla kameralla kovin vaikeaa ollut.

Myöhemmin kesällä pääsin tuijottamaan karhua silmästä silmään. Nuo sekunnit tuntuivat taas pitkiltä. Olen miettinyt usein tuota tunnetta joka katsekontaktissa tulee. Koko tapahtuma on hyvin epämääräinen sillä ei ihmistä ole luotu karhun kanssa suoritettavaan "tuijotuskilpailuun". Tilanteessa on päällä erikoinen tunnetila ja sen vuoksi sinä hetkenä en ajattele yhtään mitään. Moni olisi peloissaan, mutta itse toimin alitajuisesti. Katson ja jos sää sallii, kuvaan. Koko ajan olen myös varuillaan, sillä ei koskaan voi tietää minne päin karhu lähtee. Uskon että se poistuu aina kiltisti paikalta mutta varmasti joskus voi eteen tulla tilanne että karhu alkaa peloissaan uhkailemaan. Mitään vaihtoehtoa ei voi, eikä kannata sulkea pois mielestä. Jälkeenpäin mietittynä tilanteessa tuntee myös suurta kunnioitusta karhua kohtaan, sen silmistä uhkuu voima ja päättäväisyys, mutta välillä sieltä aistii myös turvattomuuden.
Karhu seisoo ja koettaa saada selvää kuka tai mikä on edessä, vai onko siellä mitään?
Varmasti karhulla on välillä turvaton olo, kenties pelottavakin tunne.
Onko tilanne kummallekin osapuolelle hyvin samanlainen?
Tuijotustilanteen voisi tiivistää yhteen lauseeseen: "Rohkeus ei ole pelon puutetta, vaan pelon hallintaa."

Kuvasin siis vuonna 2016 elämäni parhaat karhu- ja ahmakuvat. Karhukuva on jo huikean hieno mutta karhukauteen 2017 tulen lähtemään vanhoilla tavoitteilla ja yhä enemmän suurpedoista oppineena.
Kun pääsee tuntemaan sen fiiliksen joka metsässä karhun kanssa tulee - siihen fiilikseen jää koukkuun.

Linkki: 2017 Ahmavuosi