Suden tulevaisuus


Euroopassa mikä tahansa etäisestikin sutta muistuttava eläin on genetiikaltaan tutkittu ja liitetty susien perimää koskevaan tietokantaan. Geneettiset tietokannat eurooppalaisista ”susista” ovat korruptoituneita, eikä pelkästään lajisystematiikan huolimattomuuden takia vaan myös siksi, että hybridejä on päästetty luontoon eläintarhoista, sekä ennen kaikkea laajamittaisen risteymien irtipäästämisen takia esimerkiksi Venäjän ja Suomen rajalla kommunistisen Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen. Hybridejä on tuotettu paljon sotilaallisiin ja rajavartiointitarkoituksiin, ja tämä toiminta jatkuu yhä.  

Mitä vikaa on koirasusissa?


Vaikka sudet ja koirat ovat perimältään sukulaisia, ne eivät ole samoja eläimiä. Se, että niiden on sanottu olevan samaa lajia, ei perustu asiantuntemukseen, vaan tietämättömyyteen. Lajeja ei määritellä lajin kehityksenvaan sopeutumisen mukaan. 

Huolimatta perimänsä kiusallisesta samankaltaisuudesta simpanssit ja ihmiset ovat eri lajeja. Samanlaiset geenit voivat tuottaa hyvinkin erilaisia lajeja: geeniperimä on sama esimerkiksi sikaeläimillä ja valailla. Eikä sikoja suojelemalla vaikuteta mitenkään valaiden tulevaisuuteen saati susien tulevaisuuteen suojelemalla koiria tai koirasusia.

Koirasudelta puuttuu suden suuret aivot, se saa pentuja kaikkina vuodenaikoina, sen leuoissa ei ole suden purentavoimaa, siltä puuttuu tyypillinen voimakas kyky havainnointiin ja oppimiseen, se tuhlaa aikaa ja voimiaan hyödyttömiin saaliin takaa-ajoihin eikä sillä ole samanlaista ongelmien ratkaisukykyä kuin sudella on.

Koko susille ominainen saalistustapahtuma on koiran jalostuksessa hajautettu palvelemaan ihmisen erilaisia tarpeita. Susiemot ruokkivat pentujaan oksentamalla niille ruokaa. Koirat eivät niin tee. Risteymiltä puuttuvat susien erikoistuneet käpälät, joiden avulla ne kykenevät tappamaan ja syömään saalistaan, uimaan, liikkumaan jäällä tai kulkemaan turvallisesti vuoriston jyrkillä, auringon kovettamilla lumirinteillä.

Sudet ja koirat eroavat perusteellisesti sosiaalisilta kyvyiltään. Jos koira villiintyy, se ei palaudu villiin alkumuotoonsa, kuten kesykyyhky tai kesysika. Ja jos susien ja kojoottien risteytyminen olisi onnistunut lajien kohdatessa noin 14 000 vuotta sitten, ei nykyään olisi yhtään kojoottia elossa!

Risteymien suojelu samoin kuin susien altistaminen risteytymiselle koirien kanssa asutuilla seuduilla ei edistä susien suojelua. Päinvastoin, se on varma tapa tuhota susi villinä, luonnonvaraisena lajina.

Mitä meidän sitten on suojeltava?


Meidän pitää suojella luontoa. Se on meidän velvollisuutemme hamaan ihmiskunnan tulevaisuuteen saakka. Emme me koiria suojelemalla voi luontoa suojella, sillä ne ovat loppujen lopuksi keinotekoisia luomuksia, ihmistoiminnan tuloksia.

Onneksi sudet ovat organisoituneine laumoineen jonkin verran vastustuskykyisiä risteytymille. Susialueille hairahtuneet koirat ja kojootit tapetaan. Vain uroskoiran kanssa paritelleen susinaaraan voi olettaa tuottavan koirasusilauman.

Jos risteymät kohtaavat oikeita susia, niiden henkiinjäämisen todennäköisyys on pieni. Pakotettuna suden töihin erämaassa ei risteymien henkiinjääminen  myöskään ole kovin varmaa. Jos sudet pitää erillään kojooteista ja koirista, on susilla erinomaiset edellytykset pysyä susina.

Jos susia halutaan suojella tulevaisuuteen luonnollisena lajina, ne on pidettävä loitolla koirista. Lisäksi susien on annettava olla luonnollisissa ja toimintakykyisissä laumoissaan. Suomessa tätä vaatimusta rikotaan jatkuvasti, uusimpana esimerkkinä oli laumojen johtajien ammunta viimeisimmässä sudenmetsästyksessä. Toivottavasti sudenmetsästäjät ovat tänä talvena viisaampia!