2014 Suurpedot - Talvinen päivä pohjois-Karjalassa


Vain Amirin jäljet näkyivät lumessa.

Olin kyläilemässä Kuopion ja Nilsiän alueella joten joululomaan piti yhdistää myös reipas ulkoiluhetki luonnossa. Suuntasin siis 26.12.2014 pohjois-Karjalan puolelle etsimään alueella liikkuvaa susilaumaa, Panjan laumaa.

Pakkasta oli -17 ja lunta maassa 40cm. Suunnittelin ajavani samalle laavulle jossa olin käynyt jo aiemmin tänä vuonna mutta ajoreissu ei sujunut aivan suunnitelmien mukaan. Käännyin Kuopio - Nurmes tieltä metsäautotielle ja sen edellisestä aurauksesta oli jo vierähtänyt tovi aikaa. Onneksi lumi oli pehmeää ja auto liikkui hyvin eteenpäin. Ainoastaan muutama suuri notkopaikka jännitti - entä jos auto jäisi jumiin. Onneksi mukana oli lapio mutta olisihan siinä usean tunnin urakka lapioida ura takaisin mäen päälle. Pääsin puoleen väliin johon oli teiden risteykseen aurattu kääntöpaikka. Siitä eteenpäin tiet olivat auraamattomia. Jätin autoni ja jalkauduin, lumi upotti sen verran että nyt eräsuksilla liikkuminen olisi ollut helppoa. En ole kuitenkaan sellaisia 0-1 yhden käyttökerran vuoksi per vuosi ostanut. Kahlasin nyt upottavassa hangessa etsien eläinten jälkiä. Koko päivän oli satanut pakkaslunta joten nyt näkyvät jäljet olisivat todella tuoreita.

Tuoreet ahman jäljet.

Alkumatka meni nolla havainnoilla, ei edes hiiren jälkiä. Kahden tunnin kuluttua saavuin hakkuuaukealle jossa kasvoi 1-2m korkeita mäntyjä. Hirven jälkiä oli paljon, kaikki jäljet viittasi edellisen yön ruokailuun. Jatkoin kohti vaaran lakea, siellä olisi mukava pitää heikossa lumisateessa taukoa. Saavuin laelle ja siinäpä oli sitten ensimmäinen suurpetohavainto - tuoreet ahman jäljet. Jälkien ikä oli maximissaan tunti. Ahma oli tullu aukolle sankasta mäntymetsästä ja jatkanut matkaa suoraan aukon yli kaukana toisella laidalla siintävään metsään. Seurasin jälkiä vähän matkaa ja jäin toiselle mäelle kyttäämään. Jos olisi tuuria niin ahma liikkuisi jossakin vastapuolen mäellä ja pääsisin edes näkemään siitä vilauksen. Tunti meni nopeasti ja ympärillä oli vain täydellinen hiljaisuus. Kävelin hiljakseen yhä kauemmaksi mutta metsät olivat tyhjiä.

Itse bongari.

Illan pimetessä aloitin paluumatkan autolle. Eräässä paikassa oikaisin ja silloin näin metsästä auraamattomalle tielle tulevat jäljet. Hirvi oli siinä lienee vähän aikaa sitten liikkunut. Lähestyin jälkijanaa ja yllätys oli suuri! Karhun jäljet! Tällä kertaa itsesuojeluvaisto voitti enkä lähtenyt seuraamaan jälkiä. Lumisateen vuoksi arvion niiden iäksi ehkä 10 minuuttia? Otin hupun pois päästäni ja korvat paljaaksi, kuuntelin metsää, kuuluisiko missään ääniä? Ei hiljaisuus jatkui. Mikähän oli häirinnyt karhun talviunta? Miksi se oli lähtenyt seikkailemaan hangelle? Kiertäisikö se vaan lenkin ja palaisi vieressä olevalla mäellä sijaitsevalle pesällä? Vai olisko siellä talvipesä, entä jos se oliskin kävellyt jo pitkän matkan kylmässä talvessa? Kiinnostus heräsi, entä jos lähtisin sittenkin sen perään tai kävisin katsomassa sen tulosuuntaa, olisiko siellä todellakin talvipesä?

Järki voitti ja jatkoin hieman pettyneenä matkaani upottavassa lumessa kohti autoa. Mietin kävellessä miten olisi ollut hienoa saada 26.12 otettu kuva karhusta joka tarpoo paksussa lumessa, toisaalta oli jo niin pimeää että kuvasta olisi tullut vain suttuinen otos.
Saavuin lopulta väsyneenä mutta tyytyväisenä autolle ja aloitin paluumatkan.

Lyhyen retken pettymys oli - en nähnyt suurpetoja tai edes suden jälkiä sillä niitähän lähdin etsimään. Toisaalta oliko se sitten pettymys, muutamien tuntien vaelluksella nähty susi olisi oikeasti ollut lähes lottovoitto.
Mahtavaa retkellä oli - löysin todella tuoreet ahman jäljet ja kaiken kruunasi karhun jäljet joita en olisi ikinä uskonut näkeväni!

Kaunitta joulunmaisemia Kinahmin rinteeltä Nilsiässä.