Oletko koskaan eksynyt?

"Oletko koskaan eksynyt, edes hetkeksi? Mitä suuntavaistollesi on tapahtunut? Entä aisteillesi?"

Miksi eksynyt kiertää kehää?

Valoisassa voi olla helppoa edetä suoraan kiintopisteiden avulla mutta entä jos sinulta katoaa maamerkit, auringon- tai kuunvalon tulosuunta? Sinä alat ennen pitkää väistämättä kävelemään ympyrää. Joissakin tutkimuksissa on väläytelty esiin asia, että eksyneen kehän kiertäminen voisi johtua epäsymmetriasta aivotoiminnoissa, jalkojen vahvuuseroista tai pituudessa. Näkemys ei ole saanut vahvistusta, koska eksyneet ihmiset eivät käänny vain toiseen suuntaan vaan vaihtelevat suuntaa.
Taipumus kävellä ympyrää on edelleen neurotieteen ratkaisematon mysteeri.


Olen itse eksynyt lyhyeksi aikaa muutaman kerran. Muistan ensimmäisen kerran Kuopiossa Puijolla sijaitsevassa metsässä. Lähdin kaverini kanssa oikaisemaan Puijon tornilta Antikkalan lasketturinteelle johtavalle tielle. Kuljimme metsässä, emme ehkä aivan kartan mukaista täydellistä lenkkiä mutta saavuimme lopulta lähtöpisteeseen! Metsä oli pilvisellä säällä niin sankkaa ja risuista että suunta meni heti alussa sekaisin. Mielenkiintoinen kokemus noin 14 vuotiaana.

Yksi viimeisimpiä lyhyitä eksymisiä tapahtui keväällä 2016 Rengossa jossa kävin etsimässä merkkejä susilauman jäljistä. Maahan oli satanut edellisenä yönä 15cm uutta lunta (ainoat lumet maassa) ja lähdin tuntemattomalla alueella metsään. Tarkoitus oli siirtyä kartassa lenkin kauimmaisessa kohdassa näkyvälle tielle mutta toisin kävi. Palasin metrilleen lähtöpaikkaan! Metsä oli sankkaa, paljon alhaalla roikkuvia risuja, pusikoita ja sää oli pilvinen. Ei ollut mitään tietoa missä suunnassa aurinko oli ? Toisen siirtymisyrityksen tein hieman toisesta kohdasta ja se onnistui. Tunne oli hyvin erikoinen kun saavuin lähtöpaikkaani. Näissä kummassakaan tapauksessa en tiennyt eksyneeni suunnasta.

Olen eksynyt Kainuussa pari kertaa hetkeksi, aivan oikeasti. Puhelimen akkua nollilla ja kädessä kartta. Maasto tuttua, kuljet pilvisessä säässä eteenpäin ja yhtä äkkiä tajuat että et oikeasti tiedä missä kohtaa karttaa olet! Se tunne on hyvin erikoinen. Kuljet hetken umpimähkään etkä pääse kartalle vieläkään. Silloin aistit hämääntyvät! Oikea eksymisen tunne on todella erikoinen. Varsinkin kun tiedät olevasi "tutussa" metsässä mutta et tiedä mihin notkoon olet joutunut. Aurinkoa ei näy, yhtä äkkiä et tiedä missä on pohjoinen, missä etelä? Metsä muuttui ainakin omalla kohdallani kuin yli kolmiulotteiseksi, johtuu lienee aistien muutoksesta, ylireagoinnista. Tunne ei ollut mitenkään mukava vaikka alitajuisesti tiesin olevani paikassa, josta jonkin aikaa mihin tahansa suuntaan kävellen "pääsisin taas kartalle". Jos sattuisi olemaan vähemmän luonnossa liikkunut ja alue olisi ennestään tuntematon, voisi monella ihmisellä tulla eteen jopa paniikkitilanne.

Omalla kohdalla varsinkin nuo kaksi kertaa Kainuussa ovat olleet todella opettavia. Voin vaan kuvitella kuinka ihminen voi menettää eksyessään maalaisjärjen käyttökyvyn. Tuttukin maamerkki voi muuttua tuntemattomaksi. Tutun joen varteen, mutta tuntemattomaan kohtaan saapuminen siellä, voi viedä kyvyn hahmottaa joen virtaus-suunta. Unohtaa käyttää hyväkseen niinkin yksinkertaista luonnon vinkkiä sijainnista ja lähtee kävelemään joen vartta väärään suuntaan. Moni omasta mielestään kokenutkin retkeilijä uhoaa ettei eksy koskaan, itse uskon että jos retkeilijä liikkuu paljon metsissä omia "polkujaan" on jokaisella jossakin vaiheessa edessä vastaava tilanne, mitä itselläni on ollut. Eksyminen ainakin hetkeksi. Ja kun on yksin oikeassa erämaassa - niin se on tunne joka jää kyllä mieleen.    




Kommentit