14-15.2.2018 Susireviirillä Kirkkonummella

Niin kävi aika pitkäksi ja päätin lähteä helpolle vaellukselle.
Suuntasin keskelle Kirkkonummen alueen susireviiriä. Tavoitteita oli kaksi. Nähdä jokin merkki susista, vaikka jälkiä.
Toinen oli testata makuupussia vuoden 2019 matkaa varten.

Makuupussi jonka ajattelin ottaa mukaan ensi vuoden matkalle on kompromissi.
Ei untuvapussi vaan kuitu - kiitos kestää kosteutta. Mutta mahdollisimman kevyt. Joten nykyinen kuitupussi pääsi tällä retkellä testiin. Muutama pakkasaste yöllä ei tuntunut miltään joten nykyisellä kuitupussilla suuntaan siis ensi vuonna kohti vuoria. Korkeita vuoria! Joo, todellakin ei siellä +5000m tasossa ole kovin paljon pakkasta!
Ja kyseessä ei ole mikään Kili.

Yöpaikka.

Palokärki etsinyt ruokaa.

Tällä kertaa retki lyhyesti.
Näin illan aikana 2 hirveä, palokärjen, paljon kauriiden jälkiä.
Nautin raikkaasta ulkoilmasta. Nautin erämaatunnelmasta sillä tässä kohteessa oli illalla täysi hiljaisuus, ei edes autojen melu kuulunut mistään.

Huikea retki. Huikea tunne! Pitkästä aikaa ulkona, taivasalla yötä. Keskellä metsää.

Maisemia alueelta.

Tulipa käytyä illalla suossakin haaroja myöten, onneksi säärystimet esti veden menon kenkiin - ja nopeat refleksit.

Hirviäkin tuli moikattua!

Aamu oli viileä ja kaunis!



Kommentit