21.3.2018 Iltaretki Ristenin alueelle.

Lähdin taas tänään iltapäivästä Ristenin alueelle etsimään suden jälkiä.
Hanki kantoi aukeilla paikoilla todella hyvin mutta sakeassa metsässä se upotti pohjiaan myöten. Lunta oli 20-30cm. Löysin alueelta kohtalaisen paljon kauriin sekä hirven jälkiä ja hyvin nopeasti törmäsin myös suuren suden jälkiin. Seurasin jälkijanaa ja pian vierelle ilmestyi toisen suden jäljet ja lopulta jäljet yhtyivät. Oliko alueen susilla ollut menossa metsästystapahtuma?

Hämärän laskeutuessa näin kaukaa myös kaksi hirveäkin. Jos olisi ollut kesä, olisin koettanut lähestyä niitä mutta lumen rouskuessa lähestymistä oli turha yrittää.

Nyt kevään susiretket alkavat vähenemään (?) sillä muita retkiä ja matkakin alkaa kohta olla jo näköpiirissä. Onneksi yön pimeys väistyy ja kesän tullen pääsee susimetsiin vaikka koko yöksi.

Pian törmäsin suden jälkiin.

Iso hukka oli liikkeellä.

Pian ilmestyi myös toiset jäljet ja lopulta sudet olivat kulkeneet samoja jälkiä eteenpäin.

Kaukaisuudessa näkyi 2 hirveä.

Kommentit