26.4-4.5.2018 Mount Pachnes ja Gingilos, seikkailu Kreetalla.

Monen vuoden tauon jälkeen oli aika lähteä vuorille. Kohteeksi valitsimme Kreetan, siellä voisimme yhdistää kaksi lomatoivetta; lomailun lämpimässä ja vuoristoseikkailun.

26-27.4.2018 LOMAILUA
Perille päästyä kaksi ensimmäistä päivää meni todellakin lomaillen. Vuokrasimme lentokentältä auton koko viikoksi, joten liikkuminen Kreetalla oli meille helppoa. Aikaa vietimme rannalla ja pikku kaupoissa. Lisäksi teimme puolipäiväretken karun kauniille Gramvousan niemelle. Tie perille oli melko huono ja se kiemurteli kuin käärme jyrkällä ja paikoin korkealla rannalla kohti niemen pohjoiskärkeä. Siellä jalkauduimme ja vaelsimme katsomaan huikaisevan kaunista Balos beachia. Niemen pohjoisosa on luonnonsuojelualuetta ja siellä viihtyy myös Caretta Caretta kilpikonna sekä merihylkeet.

+700 metriä korkea vuori Gramvousan niemellä.

Balos Beach.
28.4.2018 MOUNT PACHNES 2453M
Kello 06.00, istuimme autossa matkalla kohti Mount Pachesia. Vuori on nykyään virallisesti Kreetan korkein, taitaa olla noin 30-60cm korkeampi kuin Psiloritis. Edessä oli noin 110 kilometrin ajomatka jonka jälkeen jalkautuisimme maastoon. Suuntasimme ensin Agia Marinasta Kreetan etelärannikolla sijaitsevaan Chora Sfakioniin. Tie ylitti vuoriston ja laskeutui sitten hurjana serpentiinitienä tuohon kauniiseen pikkukaupunkiin.

Edessä oli kuitenkin täysin omaa luokkaansa oleva serpentiinitie joka nousi takaisin vuoristoon, Anopolin kylään. Asvaltti loppui, sora alkoi ja hiki valui! Jatkoimme Anopolista kohti vuorta. Tie oli todella huonossa kunnossa ja sopiva auto olisi ollut oikea maasturi, ei mikään nuhainen Skoda Fabia jolla tuntui teho loppuvan kakkosvaihteellakin. Matelimme kuitenkin yhä ylemmäksi. Välillä tien oli vienyt sulamisvedet mutta aina vaan löytyi kiviä renkaiden alle jotta emme jääneet pohjasta kiinni kivikkoon. Mutta lopulta tuli hetki "hylätä" auto ja heittää reput selkään.

Tie laskeutuu vuorilta takaisin merenrantaan.

Auto on jätetty jo aikaa sitten. Heli tauolla 1280m korkeudessa.

Yläpuolellamme kaarteli korppikotka.

Alkumatkasta reitti seurasi tuota huonokuntoista tietä. Vuoriston harvassa metsikössä löysimme myös taukopaikoiksi mukavan viileitä varjoja. Nousimme lopulta puurajan yläpuolelle ja varjopaikat loppuivat. Ilma oli paahtavan kuumaa ja vain hetkittäin tuuli vilvoitti kulkuamme.
Nousuvauhtimme oli melko nopeaa. Teimme vain lyhyitä pysähdyksiä ja matka jatkui. Muutaman kerran luulimme jo näkevämme Pachnesin huipun mutta reitti jatkuikin huipun ohi. Tuli tunne että nousu ei loppuisi koskaan.

Nautimme kuitenkin maisemista, ne olivat kuin Marsista, todella epätodellisia. En ollut millään vuorella liikkunut samanlaisessa ympäristössä. Mietin myös ympärillämme kohoavia vuoria; Mistä niiden huipuille pääsee? Tässä laaksossa maasto oli todella sileää kalliota tai paikoin 50-200cm korkeaa obeliskia, välillä maastossa oli vain yksinkertaisesti louhikkoisia 100 metrisiä kuiluja, sellaisessa maastossa vuoren kiipeäminen kestäisi ikuisuuden!
Onneksi olimme valinneet Pachnesin valloitukseen virallisen reitin.


Välillä tuli epätodellinen tunne - kuin olisi Marsissa.

Lopulta, viiden tunnin vaelluksen jälkeen saavuimme syrjäisen laakson perälle, korkeusmittari näytti 1880m. Seinämät kohosivat jyrkästi ympärillämme, siitä tiesi sitä että loppuosuus oli vihdoin alkamassa. Laitoimme bensakeittimen päälle ja valmistimme ruuan. Nyt tarvittiin lisää energiaa koneeseen!
Syödessä ihailimme myös hienon näköistä Troharisin 2410m huippua.

Loppuosuudelle otimme mukaan vain välttämättömät varusteet, kuoritakit, vettä ja välipalapatukat. Toinen reppu, keitin, kattilat yms. jäi alas laaksoon odottamaan paluutamme. Klo.14.15 suuntasimme lopun paikoin hyvinkin jyrkille seinämille.

Ruokataukolla ihailimme Troharisin 2410m huippua.


Reitti muutti heti luonnettaan. Liikuimme pian sileällä kalliolla jonka sivut tippuivat paikoin melko jyrkästi alas laaksoon. Kuvasin reitillä paljon mutta mikään kuva ei näyttänyt hyvin rinteen jyrkkyyttä. Jyrkkyyden olisi saanut kuvissa esiin kuvaamalla ylhäältä alaspäin mutta en löytänyt mitään motivaatiota lähteä kameran kanssa ylimääräiselle spurtille kohti ylärinnettä, varsinkaan tällaisessa maastossa.

2200 metrin jälkeen tuuli yltyi paikoin ja Heli siirtyi kuoritakin käyttöön. Alusta vaihteli sileästä kalliosta pikkukiviin ja välillä kenkien alla oli lunta. Ruokatauon jälkeen voimat olivat hieman palanneet ja meillä oli uutta intoa huipun saavuttamiseen.

Matka jatkuu.
2250m harjanteella joka näyttää kuvassa tasaiselta laaksolta.

Ensimmäinen suurempi lumiosuus joka oli vielä pehmeää. Huippu näkyy keskellä kuvaa.

2300 metrin korkeudessa saavuimme kovalle ja jyrkälle lumelle. Heli aloitti nousun, minun kuvatessa lyhyttä videoklippiä hänen takanaan. Siirryin hetken kuluttua etummaiseksi hakkaamaan lumeen portaita jaloille. Juuri samassa kohdassa oli vuorella sattunut vuosien saatossa useita onnettomuuksia sillä tämä luminen osuus oli todellakin jyrkkä! Yläpuolisessa kuvassa se näkyy reitillä seuraavana lumilaikkuna. Kuvassa se näyttää loivalta mutta paikan päälle mentynä se oli kohtuullisen pitkä ja jyrkkyys oli noin +40-50 astetta. Sellaista lumen ja jään sekaista osuutta kun ylittää vaelluskengillä poikittain tietää olevansa melko huterassa tilanteessa.
Kaatuessa olisi edessä satojen metrien liuku alas laaksoon ja kenties kivikkoon.

Loppuvaiheessa paikka alkoi jännittämään hieman itseänikin. Väsyneet jalat menivät askelmia hakatessa hapoille joten päätin mennä loppuosuuden suoraan yläpuolella näkyvälle kivikolle. Lähestyin lumirajaa ja tiesin hyvin että reunoilla lumi sulaa altapäin. Lumi siis pettäisi jossakin vaiheessa jalkojeni alta. Reunan kivikon kanssa piti olla varuillaan.

Välähdyksenomaisesti näin jalkani, lumirajan ja kiven jonka pää oli kuin taltta. Samaan aikaan lumi petti ja "taltan" kärki katosi polveni taakse piiloon. Silmissä musteni, kipu oli valtava! Heli huomasi tilanteen takanani ja vuorella oli hetken täysin hiljaista. Raahauduin kivikkoa pitkin hieman tasaisemmalle kohdalle ja vilkaisin polveani, veri alkoi värjäämään housujani. Taas silmissä sumeni joten laskeuduin selälleen ja nostin jalkani kivenlohkareen päälle. Asento auttoi ja olo alkoi paranemaan. Housut alas ja polven tarkastus. Kipua riitti mutta onneksi kiven kärki oli osunut keskelle polvilumpiota. Jänteet olivat ainakin ehjät.
Heli tokaisi taustalla; "Taitoi jäädä huippu valloittamatta."
Ne sanat kolahtivat mielessäni ja heräsin todellisuuteen. Näin läheltä emme käänny takaisin vaan huipulle mennään.

Kylmää lunta ruhjeeseen.

Lopulta noin 7,5 tuntia lähdön jälkeen saavuimme huipulle! Kreetan korkein vuori oli valloitettu!
Helin ensimmäinen huippu, minun 118. ja mikä hienointa, Helin syntymäpäivä!
Korkkasimme pienen kuohuviinin ja ihailimme tovin kauniita maisemia.

Heli lähestyy huippua!

Hymy on herkässä.

Noin kello 17 lähdimme paluumatkalle. Laskeutuminen sujui ilman ongelmia, jalkaani koski mutta koetin pitää kivun poissa mielestäni. Söimme taas ruuan toisen repun jättöpaikalla ja jatkoimme nopeasti matkaa alas, minä särkylääkkeiden voimalla. Edessämme oli mutkia, suoria, mutkia, mutkia tuntui riittävän aina vaan lisää. Jalkapohjat ja varpaat tuntuivat siltä kuin niissä olisi useita rakkoja. Varpaiden kärkiin alkoi koskemaan. Voimat alkoivat uupumaan.

Pimeys saapui ja sytytimme otsalampun valaisemaan tietämme. Lopulta klo. 22.00, 13 tunnin vaelluksen ja kiipeilyn jälkeen palasimme autolle. Ja sinä aikana ei montaa taukoa pidetty. Kahden tunnin raastavan ajomatkan jälkeen saavuimme hotellille. Suihkuun, yksi olut ja nukkumaan. Ruokakaan ei enää maistanut.
Huikean hieno, mutta vaativa päivä oli takana.
32 kilometriä, yli 1500 nousumetriä, paikoin paahtavassa helteessä.

29-30.4.2018 LOMAILUA, LUOLASEIKKAILU JA TUTUSTUMINEN SEURAAVAAN KOHTEESEEN.
Pachnesilla käynnin jälkeen pidimme yhden "kaupunkipäivän" jonka aikana totesimme jalkojen olevan hieman väsyneet. Pahempia rakkoja tai hankaumia sen sijaan emme saaneet. Seuraavana päivänä suuntasimme taas autolla kohti vuoristoa. Omalosin tasangon liepeillä sijaitsi ensimmäinen kohteemme; Tzanis Cave. Luola on noin 2500m pitkä ja se tippuu suuaukolta alaspäin -281 metriä. Tarkoitus oli nyt käydä vain katsomassa luolan sijainti ja sen vaativuus.

 Vaikka luolan suuaukko olikin leveydeltään 10 metriä, oli se hyvin puuston takana, katseilta piilossa. Heti sisään mentyä tuoksui hyvin voimakkaasti ammoniakki. Ensimmäisen holvin katosta paljastuikin lepakkoyhdyskunta. Pian luola kapeni ja laskeutui hieman alaspäin, sen jälkeen edessä oli ylämäki, lähes kiipeilyä ja taas laskeutuminen alas. Lämpötila sisällä oli noin +10 astetta ja ilma oli hyvin kosteaa. Paikoin kosteus näkyi pisaroina ilmassa. Saavuimme lopulta suoraan alaspäin menevän kuilun laidalle ja tiesimme että matkamme päätepiste oli tässä. Ehkä jonain vuonna palaamme luolaan köysien ja valjaiden kanssa?

Luolalta suuntasimme vielä Samarian rotkon yläpäähän. Ruokailimme ravintolassa ja tutkimme ylös Gingilokselle vievää reittiä. Seuraavan päivän vuorikohde vaikutti hyvin lupaavalta.


Luolan suuaukko oli puiden takana piilossa.

Heli nousemassa seinämää.

Kuilu tippui pimeyteen.

Suuaukolla.

Mount Gingilos 2080m.


1.5.2018 MOUNT GINGILOS 2080M
Seisoimme kauniissa säässä reitin lähtöpisteessä. Samarian rotkon parkkipaikalla oli jo aamusta ruuhkaa sillä satuimme paikalle ensimmäisenä rotkon aukiolopäivänä (talvella rotko on suljettu). Onneksi lähes kaikki tuntuivat suuntaavan alas rotkoon joten vuorella olisi kohtuullisen hiljaista.

Aloitimme nousun polkua pitkin joka kulkee alussa Strifomadin 1921m harjannetta pitkin 1500 metriin ja laskeutuu sen jälkeen hyvin loivasti vuorien väliseen laaksoon. Maisemat olivat todella kauniit ja reitti oli paikoin melko ilmava. Laaksoon laskeutuessa polun leveys oli välillä 50cm ja sivulla oli lähes 200 metrin pystysuora tiputus. Tällä osuudella meidät ohitti myös moni nuori ranskalainen mies ja nainen. Tuntui "nuorisolla" olevan kova kiire huipulle! Kyseessä oli joku nuorisoryhmä, ainakin ohjaajista päätellen.

Ensimmäisellä nousuosuudella, taustalla kohde.

Heli laaksossa menevällä osuudella.

Laaksossa reitti kulki vieläkin kauniimmissa maisemissa. Ympärillä kohosi jyrkät vuorien seinämät, taivaalta liiteli parhaimmillaan useita korppikotkia ja välillä reitti kulki läpi kivisten "tunneleiden". 1440 metrin korkeudesta alkoi uusi nousu kohti Afchenasin satulaa 1706m, joka sijaitsee kahden vuoren välissä.

Ranskalainen ryhmä ei saanut meiltä yhtään positiivista kommenttia. Heillä oli kummallinen tapa keskustella huutamalla, huudella toisilleen, sillä ryhmä oli hajaantunut pitkäksi löysäksi madoksi. Välillä vuorella huudettiin ihan vaan huvikseenkin, todella fiksua toimintaa varsinkin luonnonsuojelualueella. Energiaa tuntui siis riittävän, mietimme vain kuinka pitkäksi aikaa?

Kivikkoa.

Kohta paukastaan ranskalaisten finninaamojen ohi!

Nousu jatkui ja ranskalaisten repimä etumatka kutistui. Taitoi porukalla olla hieman liian innokas alku. Me jatkoimme tasaista tahtia kohti satulaa jossa kaikki ranskalaiset olivatkin jo tovin istuneet. Pidimme lyhyen tauon ja lähdimme hieman nuorisoryhmän perässä kohti loppuosuutta.

Ohitimme seinämällä vaikeuksissa olevan porukan. Heillä oli voimat lopussa, itsetunto etsi itseään ja kallioseinämä vaikutti heistä lienee liiankin jyrkältä. Me nautimme noususta, välillä sai scrämblätä kalliota nelivedolla ylös. Pääsi hieman kiipeilynkin makuun. Heli tuli kuin vuorikauris ja nautti selvästi reitin vaikeutumisesta.

Reittiä. Korkeimman kohdan vasemmalla puolella seisoo kaksi ihmistä, aivan harjanteella.

Ranskalaisten ohitus käynnissä. Heli oikealla.

Saavuimme vuoren huipulle, sillä sen suuri kivikasa näkyi jo pidemmän matkan päästä.
Lähestyimme kasaa kun eteen avautui kauempana siintävä huippu. Muistin lukeneeni, että vuorella 99% kiipeilijöistä jää väärälle, viisi metriä matalammalle huipulle. Teknisin osuus olisi siis vasta edessä.
Ehdin aloittaa jotain selittämistä Helille ja käännyin videokameran kanssa taakse, Heliin päin. Sielläpä ei ollutkaan ketään! Jouduin kääntymään täyden ympyrän, kovan pulinan kanssa Heli oli jo matkalla kohti vuoren korkeinta kohtaa. Kuulin selityksestä vaan jotain; "...sinne mennään...", joten asenne oli Helillä ainakin kohdillaan!

2075m huipulla, tälle huipulle jää noin 99 kiipeilijää sadasta.

Keskellä kuvaa, hieman huipun alapuolella on menossa kaksi Espanjalaista huipulle.

Nautittavaa kiipeilyä!

Jouduimme ensin laskeutumaan yllättävänkin syvään solaan josta alkoi lopun osuus huipulle. Näimme että huipun läheisyydessä oli kaksi hahmoa, lienee samat jotka olimme nähneet jo tuntia aiemmin reitillä edessämme. Loppuosuus olikin mielenkiintoinen. Reitti oli merkattu maalimerkeillä mutta seinämä oli todella louhikkoinen ja merkkien seuraaminen tuotti muutamassa kohdassa vaikeuksia. Nautimme kuitenkin mukavista kiipeilypätkistä ja upeasta ilmasta.

Saavuimme huipulle klo.13.00. Ihailimme taas maisemia, valokuvasimme ja kaukaisuudessa näkyi myös edellinen kiipeilykohteemme Pachnes. Vietimme huipulla vähän aikaa ja aloitimme paluumatkan. "Väärällä huipulla" oli ranskalaisryhmä viettänyt jo tovin aikaa ja he olivat päättäneet jättää nousun siihen. Palasimme autolle noin 8 tunnin retken jälkeen. Totesimme päivän ja reitin olleen täydelliset!

2-4.5.2018 LOMAILUA JA PALUU KOTIIN
Loppupäivät kuluivat kaupungissa, rannalla, kaupoissa, vierailimme vanhassa kylässä nimeltä Lappa ja kävimme katsomassa kaunista järveä nimeltä Kournas.

YHTEENVETO
Mitähän tähän sanoisi? Kaksi vuorta ja kummankin huipulle mentiin. Hienoja maisemia niin vuorilla kuin rannoillakin. Hyvää ruokaa ja matkaseurana ihana, rakas Heli!
Taitaa puukata napakymppiä arvosanaksi!

Lisää kuvia valokuvakansiossa: MATKAN VALOKUVAKANSIO.






2019 Suunnitelmia
Vietetäänkö Helin seuraavat syntymäpäivät hieman korkeammalla?



Kommentit