Teltat: Robens Lodge 2 vs. Salewa Micra II.

Ostin helmikuussa 2018 Robensin melko kehutun Lodge 2 teltan. Teltta toimikin erinomaisesti Porkkalanniemen retkillä, mutta tosi toimiin se joutui vasta juhannuksena Kainuussa. Siellä oli hyvin vaihtelevaa säätä kolme vuorokautta. Pahimmillaan vettä satoi kaatamalla useita tunteja ja pian paistoi taas aurinko. Samantyylinen sää jatkui lähes koko ajan.

Robens piti hienosti veden ulkona ja kotiin lähtiessä kasasin teltan hyvillä mielin. Kotiin päästyä laitoin teltan vielä varmuuden vuoksi kuivumaan ja huomasin päällyskankaan sisäpinnalla outoja vaaleita kuivumislaikkuja. Paperilla pyyhkien laikut poistuivat, mutta kädet alkoivat tuntumaan erikoisesti "kuivan tahmeilta". Tuo käsien tunne oli kummallinen joten sitä on vaikea selittää. Vähän kuin käsissä olisi ollut silikonia mutta ne eivät luistaneet kuitenkaan niin hyvin. Tulipa nuolastua sormenpäätä myös kielellä. Maku oli erittäin karvas! Kuin jotain myrkkyä olisi suuhunsa laittanut (ei ole kyllä kokemusta moisen aineen nauttimisesta).

Oman arvioni mukaan kankaassa oli ollut jokin kyllästeaine jonka rankkasade oli piiskannut ulkokankaan sisäpintaan. Palautin teltan ja odotan nyt tehtaan selvitystä kankaasta. Olen omistanut yli 10 telttaa hintaluokassa 200-800 euroa enkä ole koskaan törmännyt vastaavaan ilmiöön. Olen myös omistanut yhden Robensin teltan ja sen hinta-, laatusuhde oli silloin erinomainen.

Päädyin nyt kuitenkin palauttamaan teltan. Uutta samanlaista en ottanut tilalle, en uskaltanut. Jos kyseessä olikin joku viallinen tuote-erä niin olisin saanut tilalle toisen saman erän teltan. Päädyin siis kokonaan vaihtamaan teltan merkkiä. Tilalle tuli Salewa.

Alla lyhyt vertailu Robensin ja Salewan teltan mitoista, eli Salewa on selvästi ahtaampi. Jatkossa retkillä käytämme paljon uutta retkeilyautoamme, niin telttaöiden määrä vähenee. Toisekseen vuorilla uusi teltta menee pienempään kalliokoloon ja painaa rinkassa vähemmän.


Robens Lodge 2 vs. Salewa Micra II

Ulkopituus: 245cm vs. 222cm.
Ulkoleveys: 290cm vs. 190cm.
Ulkokorkeus: 110cm vs. 107cm.
Absidit eli eteistilat: 70cm+70cm vs. 60cm.

Nukkumatilan sisäpituus: 225cm vs. 212cm.
Nukkumatilan sisäleveys: 140cm vs. 120cm.
Sisäkorkeus: 100cm vs. 97cm.

Paino: 3300g vs. 2350g (punnittu).

Palautettu teltta - Robens Lodge 2

Uusi telttamme - Salewa Micra II